sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Arvostelu: Looper (2012)

Ikäraja: K16
Rooleissa: Joseph Gordon-Levitt, Bruce Willis, Emily Blunt
Tähdet: *****



Toimintaelokuva täynnä lajinsa kliseitä. Lopputeksteihin mennessä Looper on onnistunut murskaamaan niistä jokaisen. Tänä syksynä aikamatkustusta ja oman elämänsä pohdiskelua harrastavat niin ikään sama henkilö Joseph Gordon-Levitt ja Bruce Willis.

Eletään vuotta 2044. Aikamatkustusta ei olla vielä keksitty, mutta kolmenkymmenen vuoden kuluttua on, ja silloinkin vain rikollisten käytettävissä. Koska tulevaisuudessa ruumiiden hävittäminen on turhan hankalaa hommaa, lähetetään ne ajassa taaksepäin tapettaviksi. Tästä työstä vastaavat looperit. Joe (JGL) on leveästi elävä looper, joka yhtenä kauniina päivänä saa vastaansa oman itsensä tulevaisuudesta (Bruce Willis). Alkaa ajojahti omaa elämäänsä vastaan.

Looper on tehokas kaksituntinen laajalla skaalalla erilaisia teemoja, jotka kiteytyvät loppua kohden yhteen ja samaan kysymykseen: Mikä määrittelee tulevaisuuden? Se pistää miettimään erilaisia vaihtoehtoja elokuvan lopulle, joista viimeisin selkeytyy kaikessa yksinkertaisuudessaan tyhjentävänä seikkana. Aivan, näinhän sen täytyy mennä. Elokuvan pituudesta huolimatta se onnistuu esittämään kaiken tarpeellisen, eikä täten sorru toimintaelokuvien tyypilliseen venyttelyyn.

JGL esittää arvojaan punnitsevaa looperia riipaisevasti, vaikkakin toisinaan yksilmeisesti. Joen hahmossa hienoa on päättäväisyys tavoittelemaansa asiaan, joka ei kaadu kertaakaan matkan varrella. Ideana on puhtaasti mennä eteenpäin, eikä jäädä turhia mietiskelemään. Ei ennen kuin Joe törmää viljapelloilla poikansa kanssa asustelevaan Saraan (Emily Blunt). Kun ei enää tiedä ketä paeta, omaa itseään tulevaisuudesta vai homman pieleen menemisestä vihaisia loopereita, on tehtävä tarkkoja käännöksiä. Niin, ja totta kai Bruce Willisille annetaan ase muutaman tyypin lahtaamista varten. Ihan vain koska Bruce Willis.

Propseja on annettava myös maskeeraajalle, joka lataa JGL:n naaman uuteen kuosiin. Ylipäänsä tulevaisuuden teknologia ja ulkoasu on uskottavaa, eikä lavastusta ja tarpeistoa ole vedetty överiksi.

Jos tänä syksynä kiinnostaa valita toimintaelokuva, joka erottuu joukosta, valitse Looper. Hiljaisten lopputekstien alkaessa tiedät itsekin, että ympyrä on sulkeutunut.


lauantai 21. heinäkuuta 2012

Arvostelu: Batman - Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises, 2012)

Ikäraja: K12
Rooleissa: Christian Bale, Anne Hathaway, Tom Hardy, Joseph Gordon-Levitt, Gary Oldman & Marion Cotillard
Tähdet: *****



Kapina, kapina, kapina


Oliko se Bruce Wayne? Vai sittenkin Batman? Loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä, sillä The Dark Knight Rises ampuu sellaisilla voimilla katsojaa, että lähes kolmituntisen paketin jälkeen ilmat ovat pihalla. 

Teholeffan aloituksessa ei paljoa säästellä. Poliittinen valtataistelu alkaa yläilmoissa, kun naamarimies Bane (Tom Hardy) valtaa lentokoneen. Gothamissa silti vannotaan rauhan nimeen, jota ylläpitävät poliisivoimat. Bruce Wayne (Christian Bale) on sulkeutunut omaan koloonsa odottamaan syytä poistua takaisin ihmisten ilmoille. Batmania ei ole nähty kahdeksaan vuoteen... Mutta pian varmasti tullaan näkemään.

Ohjaaja Christopher Nolan (Inception, The Prestige) tekee jälleen erittäin loistavaa työtä ja osoittaa, että on ansainnut paikkansa elokuvateollisuuden huippunimien listalla. Siinä missä Batman Begins vakuutti ja Yön ritari varmisti, on The Dark Knight Rises ehdottomasti sarjansa paras osa. Käsikirjoitus on loppuun saakka mietittyä, juonenkäänteet yhteen nivottuja ja hahmokehittely huimaa. Katsoja pistetään useampaankin kertaan haukkomaan henkeään asioille, joita ei olisi voinut kuvitella siellä olevankaan.

Christian Bale palaa kolmannen kerran lepakkoluolaansa laittamaan naamiota kasvoille. Siinä missä itse en ole henkilökohtaisesti pitänyt Balea kovin erityisenä näyttelijänä, parantaa hän huomattavasti suoritustaan viimeiseen. Tunneryöpyt koko maailman sortuessa niskaan tulevat luonnollisina esille, ja saavat kokemaan sympatiaa hahmolle. Itse hahmo tosin jää hieman yksinkertaiselle tasolle. Batman tekee juuri kaiken ennalta-arvattavan, vaikka muutama pikkuihme mahtuu tähänkin tarinaan.

The Dark Knight Risesin kirkkaimmat tähdet ovat kuitenkin Anne Hathaway kissanaisena, Tom Hardyn Bane ja Joseph Gordon-Levittin John Blake. Jos kenelläkään oli epäilyksiä Anne Hathawayn suoritusta kohtaan - kädet alas. Tässä tulee kissanaisten kissanainen. Hathaway lunastaa paikkansa näyttelijöiden kärkikastiin, eikä siitä ole epäilystäkään. Huonoksi kakkoseksi ei myöskään jää Joseph Gordon-Levitt, joka esittää nuorta poliisia. JGL saa sivuhahmoon paljon tunnetta ja varastaa huomaamatta muutaman kohtauksen täysin itselleen. Kunniamaininnan ansaitsee myös Cillian Murphy cameoroolistaan tohtori Cranena, jonka Bane työstää jakamaan oikeutta.

Kaiken kaikkiaan The Dark Knight Rises on toimiva tehopaketti ilman suurempia selittelyjä. Se ei sorru edeltäjänsä tavoin turhankin pitkästi tehtyihin kohtauksiin, vaan kulkee eteenpäin sujuvasti. Muutama kohtaus jää hieman irralliseksi, mutta mikäpä voisi olla sataprosenttisesti täydellistä? Hans Zimmerin soundtrack luo myös sellaisen tunnelman, että sieltä ei hevin poistuta. Zimmerin nerous jättää jälkensä.

 Salista poistuttua ajatuksiin on iskostunut vain yksi lause;


deshi basara, basara, deshi deshi, basara basara...

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

septième


Sainpa tällaisen pienen haasteen  Storithianalta ja päätinpä siis toteuttaa sen tämän blogitekstin yhteydessä. Sanotaan nyt vielä tämänkin lisäksi, että tulevaisuudesta löytyy sitten mm. leffa-arvostelu ja sen aion saada internetin mahtavaan maailmaan torstaina. Pientä päivitystä tv-sarjoista on myös tuloillaan.

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvänmielenasiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle.


  • Kesä ja siihen kuuluva kesämökki - olen suomalainen höpsö.
  • The Kooksin musiikki - se ei koskaan petä.
  • Harry Potterin lukeminen yömyöhällä - parasta viihdettä vuodesta 1999 alkaen.
  • Pitkät kävelymatkat musiikkia kuunnellen - auttaa ideoimaan.
  • Uusi pari korkokenkiä - se on niin suuri ihme, jos on varaa sellaisiin.
  • Ystävien kanssa sekoilu - harrastamme tätä usein.
  • Elokuvat - hei, mitäpä muuta voisi tältä bloggerilta olettaa?
  • Korttipelit perheen seurassa - niitä harvoja yhteisiä hetkiä näin vanhemmalla iällä.
  • Kirjoittaminen - terapiaa, ja sen lisäksi piiloromantikkona semifluffyinen teksti hymyilyttää aina.
  • Tumblr - fanityttöilyn ihmemaa.


Että siinä olisi ! (:  Haastan tähän vain kaksi bloggeria ja samalla armottomasti piilomainostan heitä. Käykää ihmeessä katsomassa:  Odoshi & tukkakoskelo.

Kiitos haasteesta !